Vaatimus

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Vaatimus eli vaade ovat pääosin synonyymejä ja tarkoittavat usein aivan samaa asiaa.

Vaatimus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vaatimus on jollekin henkilölle, oikeushenkilölle tai viranomaiselle esitetty kehotus tehdä tai olla tekemättä jotakin, esimerkiksi maksaa rahaa tai pidättäytyä toimenpiteistä. Vaatimus esitetään yleensä oikeudenkäynnissä tai hallintomenettelyssä. Nimitystä käytetään myös kanteen yhteydessä, sillä kanteen eräs osa on kannevaatimus. Vaatimus esiintyy usein sanan vaade synonyyminä.[1]

Viranomaisen on annettava asianosaiselle mahdollisuus ilmaista mielipiteensä muiden tekemiin vaatimuksiin ennen asian ratkaisemista. Myös viranomaisen asianosaiseen kohdistama vaatimus edellyttää kuulemista. Viranomaiseen kohdistuva vaatimus on asianosaisen tahdonilmaisu, jonka tarkoituksena on saada viranomainen tekemään jokin toimi.[2]

Vaade[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vaade eli oikeusvaade on jonkin oikeuden haltijan valta vaatia toisilta tiettyä tekoa tai tekemättä jättämistä. Vaateen tilalla käytetään usein sanaa vaatimus. Yksityisoikeudellinen vaade on esimerkiksi saamisvaatimus ja julkisoikeudellinen vaade voi olla vaikkapa verovaatimus. Vaade voi olla myös kansainväliseen oikeuteen liittyvä. Se on usein aineellisoikeudellinen, mutta vaade saattaa olla myös prosessioikeudellinen, kuten esimerkiksi tuomiovaade tai täytäntöönpanovaade.[3][4]

Oikeudellinen vaade on yksityisoikeuden piiriin liittyvä ilmentymä, joka kuuluu oikeusjärjestelmän käsiteverkostoon. Se on osapuolen vallinnassa oleva ja oikeudellisen suojan omaava mahdollisuus toteuttaa haluamansa asiantila. Jos asiassa on kaksi osapuolta, toisen vaadetta vastaa toisen velvoite.[5]

Jotakin suoritusta vaativalla velkojalla on velkomisoikeus eli vaade, jos vaatimus täyttää aineellisoikeudelliset edellytykset ja saaminen on erääntynyt.[6] Rahamääräinen maksuvaade on esimerkiksi konkurssisaatava, joka velallisen konkurssin jälkeen on vahvistettu konkurssituomiossa.[7] Jos asianosainen tuomioistuimessa pitää vastapuolen vaadetta oikeana, on kyseessä myöntäminen, joka on kanteen tai sen osan vastustamisen vastakohta.[8]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Otavan iso tietosanakirja, Otava 1960–1965, hakusanat vaade ja vaatimus
  2. Encyclopædia iuridica Fennica, Suomalainen lakimiesyhdistys 1994–1999, ISBN 951-855-135-9, osa V palstat 521–523.
  3. Otavan iso tietosanakirja, Otava 1960–1965
  4. Uusi tietosanakirja, Tietosanakirja oy 1960–1966
  5. Encyclopædia iuridica Fennica, osa VII palsta 604.
  6. Encyclopædia iuridica Fennica, osa I palsta 712.
  7. Encyclopædia iuridica Fennica, osa IV palsta 175.
  8. Encyclopædia iuridica Fennica, osa IV palsta 300.