Saippua
Saippua on pintajännitystä alentava pesuaine, jota käytetään lähinnä ihmisen, mutta toisinaan myös pikkupyykin tai muun sellaisen, pesemiseen. Länsimaissa synteettiset pesuaineet ovat syrjäyttäneet saippuapohjaiset pyykinpesuaineet.
Saippua on kemialliselta koostumukseltaan rasvahappojen natriumsuola, jota tehdään rasvoista tai öljyistä keittämällä niitä emästen (kuten natriumhydroksidin) kanssa 80–100 °C:n lämpötilassa. Valmistus tapahtuu siis saippuoitumisreaktion kautta. Aikoinaan tarvittavana emäksenä käytettiin potaskaa, jota saatiin tuhkaamalla lehtipuita (Suomessa koivua) tai esimerkiksi saniaisten lehtiä.
Suopa on saippuan kaltaista, mutta se on koostumukseltaan rasvahappojen kaliumsuola. Markkinoilla on myös erituoksuisia hajusaippuoita.
Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Varhaisin säilynyt saippuanvalmistusohje on sumerilaisten 2500 eaa. savitaululle kirjoittama.[1]
Babylonista on löydetty jo ajalta 2800 eaa. oleva savitaulu, jossa kerrotaan, että saippuan valmistuksessa käytettiin eläinrasvaa ja tuhkaa. Ei kuitenkaan tiedetä, mitä tällä saippualla pestiin.[2]
Muinaiset egyptiläiset tunsivat saippuan. He käyttivät siihen myös miedompia kasviöljyjä ja käyttivät sitä ihon pesemiseen.[2] Kreikkalaiset eivät tunteneet saippuaa. Kylvyssä käytettiin joko maasta saatua puhdistamatonta soodaa, puuntuhkasta valmistettua potaskaa (samaa kuin pyykinpesussa käytetty lipeä) tai tietynlaista savea.[3]
Roomalaiset ja kreikkalaiset hieroivat ihoonsa myös hiekkaa ja öljyä ja puhdistivat sen pois metallikaapimella (strigilis).[2][4] Roomalaiset käyttivät joihinkin tarkoituksiin myös saippuaa, ja Välimeren alueella olikin runsaasti saippuan raaka-aineita, kuten oliiviöljyä, barilla-pensasta (jonka tuhkaa käytettiin saippuaan) ja luonnonsoodaa.[5] Euroopassa tehtiin keskiajalla saippuaa eläinrasvasta ja koivuntuhkasta, mutta se oli ihonpuhdistukseen liian voimakasta. Eurooppaan tällaisen saippuan käyttö levisi noin 600 eaa. foinikialaisten mukana.[5] Turkkilaisten mahdollisesti oliiviöljyyn käyttöön perustuva saippua ei tullut Eurooppaan.
Islamin saavutuksia esittelevä näyttely "1001 Inventions" väittää, että vasta arabit yhdistivät keskenään kasviöljyn, lipeän (natriumhydroksidi) ja aromaattiset aineet, kuten timjamiöljyn,[6] mutta nähtävästi ainakin jo egyptiläiset olivat ehtineet tehdä sen aikaisemmin.[2]
Vielä 1500-luvulla saippua oli Euroopassa kallis ylhäisön tuote. Oliiviöljyyn pohjautuvaa saippuaa valmistettiin Marseillessa, Espanjassa ja Italiassa, ja sitä kutsuttiin Kastilian saippuaksi (eng. Castilian soap).[2]
1700-luvulla alkoi syntyä saippuan raaka-aineiden teollisen valmistuksen mahdollistavaa kemianteollisuutta. Ranskalainen kemisti Nicolas Leblanc kehitti soodan valmistusmenetelmän, joka oli käytössä sadan vuoden ajan, kunnes belgialainen Ernest Solvay kehitti tehokkaamman ammoniakkisoodamenetelmän.
1800-luvun alussa ranskalainen Michel Eugène Chevreul kehitti merkittävästi rasvojen ja öljyjen tutkimusta ja osoitti glyserolin ja emästen väliset kytkennät saippuan valmistuksessa.[7] Vihdoin 1800-luvun lopulla saippuasta oli tullut yleisesti ihonhoitoon suositeltu massatuote, ja saatavilla oli lukemattomia erilaisia saippuoita.[8] Kotona eläinrasvasta valmistettu saippua oli 1700-luvun lopussa Suomessa yleisesti käytetty hyödyke ja ensimmäinen saippuatehdas perustettiin Säkkijärvelle[9] vuonna 1820.[10]
1920-luvulla hiusten pesuun tarkoitettua saippuaa alettiin kutsua shampooksi, ja 1940-luvulla shampoo alkoi kehittyä saippuasta poikkeavaksi. Toisen maailmansodan jälkeen alettiin kehittää synteettisiä tensidejä, jotka synnyttivät uudet synteettiset tekstiilipesuaineet. Vuonna 1955 tuli Suomessa markkinoille kosteuttava palasaippua ja vuonna 1968 nestesaippua Bliw,[11] jonka pesevinä ainesosina olivat synteettiset tensidit.[12]
Toimintaperiaate[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Saippuan perusidea on ollut vuosisatoja sama: sekoitetaan eläin- tai kasvirasvaa ja emästä, josta seuraa kemiallinen reaktio eli saponifikaatio. Pelkkä vesipesu ei riitä puhdistamaan esimerkiksi käsiä, koska lika sisältää paljon rasvahakuisia molekyylejä, jotka hylkivät vettä. Käsienpesussa saippuan teho perustuu sen molekyylimekanismiin: molekyylillä on kaksi päätä: rasvahakuinen eli lipofiilinen pää, joka kiinnittyy rasvaiseen likaan, ja vesihakuinen eli hydrofiilinen pää, jota pesuvesi ei voi hylkiä. Saippuan molekyylit muodostavat vedessä olevan misellin eli pallomaisen lipidimolekyylin: usean saippuamolekyylin rasvahakuinen pää tarrautuu rasvaiseen likaan ja näiden molekyylien vesihakuinen pää ympäröi rasvan vesikerroksella. Molekyylin molemmat päät ovat näin tyydyttyneitä, ne ovat eristäneet rasvaisen lian sisälleen. Misellit ja niiden kaappaamat rasvamolekyylit huuhtoutuvat pois, kun käsiä hangataan yhteen. Veden lämpötila ei vaikuta puhdistumiseen, käsien pesu saippualla on yhtä tehokasta oli vesi viileää tai lämmintä. Saippua ei tuhoa mikrobeja, mutta sen misellit ympäröivät taudinaiheuttajat ja ne vain huuhdellaan iholta pois.[13]
Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Utrio, Kaari & Nuotio, Una & Heikkilä, Taina: Rusoposkia, huulten purppuraa. Tekniikan museo, 1995. ISBN 951-95233-6-7.
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Nuotio 1995, s. 46.
- ↑ a b c d e Katherine Ashewnburg: Clean. An Unsanitised History of Washing, s. 32. Profile Books, 2007.
- ↑ Flaceliere, Robert: Sellaista oli elämä antiikin Kreikassa., s. 142. WSOY, 2004 (alkuteos 1959).
- ↑ Flaceliere, 2004 s. 104
- ↑ a b Nuotio 1995, s. 46.
- ↑ Paul Vallely: How Islamic inventors changed the world Independent. 11.3.2006.
- ↑ Albert B. Costa: Michel-Eugène Chevreul Encyclopaedia Britannica.
- ↑ Nuotio 1995, s. 47.
- ↑ Syyskuun esine 2020 | Naantali www.naantali.fi. Viitattu 4.1.2023.
- ↑ SAIPPUAN VALMISTUKSEN ERI MENETELMÄT JA NIIDEN OHJAUKSELLISUUS. Ammattikorkeakoulun opinnäytetyö. Ohjaustoiminnan koulutusohjelma. 20.5.2010. Pauliina Nikupeteri
- ↑ Mikael Heiskanen: Kokkaa kotona kuin huippukokki ympäristöä unohtamatta Joutsenmerkki. 22.5.2020. Viitattu 4.1.2023.
- ↑ Nuotio 1995, s. 50.
- ↑ Miten saippua puhdistaa? : näin molekyylien välinen toiminta auttaa puhdistamaan kätemme. Miten Se Toimii, 2017, nro 7, s. 90. Viipalemediat. ISSN 2489-2300.
Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Coutts, Cheryl & Warren, Ada: Hyvää oloa luonnosta: Tee itse saippuat, voiteet ja öljyt. (Natural bath & spa, 2004.) Suomennos: Veli-Pekka Ketola. Helsinki: Multikustannus, 2005. ISBN 952-468-058-0.
- Kuha, Saara: Käsin tehtyä saippuaa. Helsinki: Art House, 2006. ISBN 951-884-412-7.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Saippua-opetuspaketti, joka on tehty Helsingin yliopiston Kemia yhteiskunnassa -kurssilla.